Edessä moottoripyöräkesä

motorcycle

Kun kevät tulee ja räystäät alkavat tippua vettä, hiipii monen mieleen moottoripyöräkuume. Moottoripyöräliikkeet alkavat vetää puoleensa, samoin kuin ’Myytävänä käytetty moottoripyörä’-ilmoituksetkin. Osti sitten uuden tai käytetyn, on moottoripyörän ostaminen suhteellisen iso investointi.

Kannattaa myös muistaa, että moottoripyörän lisäksi rahaa menee varusteisiin, esimerkiksi kypärään, ajopukuun, -hanskoihin, ja -saappaisiin, selkäsuojaan sekä niskatukeen. Näistä ei kannata tinkiä, sillä onnettomuustilanteessa ne pelastavat halvaantumiselta tai hengenmenolta.

Pieniä summia säästöön ja eroon vanhasta tavarasta

Säästäminen on tapa, joka kannattaa ottaa käyttöön. Säännöllisestä palkasta on hyvä laittaa pieni summa sivuun joka kuukausi, ihan vain odottamattomia tilanteita tai sitten moottoripyöräunelmaa varten. Rahaa saattaa olla kiinni myös käyttämättöminä lojuvissa tavaroissa, kuten tennismailoissa, joita ei ikinä käytetä tai perinnöksi saadussa piirongissa.

Osta pyörä käytettynä

Käytetyn pyörän voi ostaa joko yksityishenkilöltä tai liikkeestä. Yksityishenkilöltä ostaessa ovat hinnat yleensä halvemmat ja entiseltä omistajalta voi kysyä tietoja pyörän historiasta ja saada hyviä vinkkejä juuri tästä pyöräyksilöstä. Täytyy kuitenkin muistaa, että yksityishenkilöltä ostettaessa ei voimassa ole minkäänlaista takuuta eikä myöskään kuluttajansuoja ole voimassa.

Jos ostaa käytetyn pyörän liikkeestä, saattaa siitä joutua maksamaan hieman enemmän. On kuitenkin tapoja, joilla voi hilata hintaa alaspäin tai maksaa osissa. Monet liikkeet antavat mahdollisuuden ostaa moottoripyörä rahoituksella tai he ottavat vanhan moottoripyörän vaihdossa. Myös moottorikelkat, mönkijät ja veneet otetaan usein vastaan vaihdossa. Ja jos ostaa ajovarusteet samasta liikkeestä moottoripyöräkaupan yhteydessä, voi niiden hintaa tinkiä alaspäin.

Liikkeestä ostetulla käytetyllä moottoripyörällä on myös takuu tai ainakin kuluttajasuojalain mukainen kuuden kuukauden turva.

Rahaa pelaamalla

Pyörän ostoon voi hankkia rahaa myös pelaamalla, casino kutsuu monen eri nettipelin muodossa. On onnenpeli sitten slotit, pokeri tai ruletti, voi pyöräunelma tulla todeksi hetkessä. Kannattaa kuitenkin asettaa itselleen pelibudjetti, ettei tule pelanneeksi itseään takaisin alkutilanteeseen.

Lainan ottaminen

Uuden pyörän voi myös rahoittaa ottamalla lainaa. Lainalaskuri kertoo helposti kuukausilyhennysten suuruuden ja oli kyseessä sitten pikavippi, joustoluotto tai kulutusluotto, kannattaa tutustua lainan ehtoihin ja korkoihin huolella.

admin